Pyydä esiintymään

 

Viulutaiteilija Minja Pentti kruunaa tilaisuutesi ammattitaitoisella ja tunnelmallisella viulumusiikillaan. Hän tarjoaa musiikkipalveluja yksityishenkilöistä yrityksille. Minja, kuten hänen kanssaan soittavat muusikot ovat korkeakoulutettuja musiikin ammattilaisia, jotka soittavat niin klassista kuin kevyttä musiikkia asiakkaan tarpeiden mukaan. Hänellä on laaja kontaktiverkosto ja voimme auttaa teitä löytämään tilaisuuteenne sopivan musiikkityylin, -ohjelman sekä kokoonpanon ja esiintyjät.

 

Pyydä tarjous !

MUSIIKKIPALVELUT MINJA PENTTI & CO

TMI MINJART

Minja Pentti (1982) on valmistunut v. 2008 arvosanalla erinomainen Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen osastolta (vanha solistinen osasto) Musiikin maisteriksi, pääaineenaan viulu ja opettajanaan professori Tuomas Haapanen. Maisteriksi valmistumisen jälkeen hän pääsi ensiyrittämällä Taideyliopiston Sibelius- Akatemian DocMus-tohtorikouluun taiteelliselle opintolinjalle, jossa hän tällä hetkellä jatko-opiskelee työnsä ohessa.

Pentti on omistautunut oman taiteellisen uransa lisäksi viulunsoiton pedagogiikkaan tehden laajat syventävät pedagogiset opinnot maisteriopinnoissaan ja toimien opettajana vuodesta 2001 alkaen, opettaen hyvin monipuolisesti viulunsoittoa eri kokoonpanoissa perinteisesti ja vaihtoehtoisia opetusmuotoja käyttäen. Tohtorikoulun kirjallinen osio on toimintatutkimus, joka käsittelee musiikkiopiston arviointikulttuuria. Lehtorin työssään v. 2011-2016 Minja osallistui myös muun muassa opetushallituksen rahoittamaan Rakentavan Palautteen- työryhmään, jossa toimi projektissa ollessaan jousityöryhmän puheenjohtajana. Tämä projekti antoi paljon lisänäkökulmia ja ajattelemisen aiheita kirjallisen työn sisältöön.

Minja on tehnyt myös syventävät kamarimusiikkiopinnot opettajinaan mm. Ralf Gothóni, Paavo Pohjola, Ilmo Ranta ja Tuija Hakkila, Sibelius-Akatemia.

Työkokemus:

Viulunsoiton opettajana 2001-2007. Sijaisuuksia mm. Pop & Jazz- konservatoriossa.

Oman toiminimen ja Musiikkikoulun perustaminen 2007, oman yrityksen toiminnanjohtaja ja opettaja 2007-nykyhetki.

Sijaisuus Sibelius-Akatemian ryhmäpedagogiikkaopettajana kevät 2009.

Sivutoiminen tuntiopettaja Espoon Musiikkiopistossa vuodesta syksy 2009-kevät 2011.

Viulunsoiton ja kamarimusiikin opettajana USA:ssa Bemidji State Universityssä Concordia Language Villagen Soiva Music Camp- kurssilla kesäkuussa 2010. Luennointia Suomalaisesta viulunsoiton opettamisesta opettajien conferenssissa demostraation kera Soiva Camp- kurssin ohessa sekä konsertointia Bemidjissä 2010.

Päätoimisena viulunsoiton tuntiopettajana Musiikkiopisto Avoniassa syksy 2010 - kevät 2011.

Lehtorina Musiikkiopisto Avoniassa 08/2011-1.6.2016.

Sibelius-Akatemian ryhmäpedagogiikan opettajan (Henriette von der Waude-Rantalaiho) sijaisena 02-04/2011.

Minja Pentti järjesti Soiva MinjArt- kansainvälisen viulunsoitto-/ja kamarimusiikkikurssin heinäkuussa 2011, johon ilmoittautui jopa 7 Yhdysvaltalaista ja 5 suomalaista nuorta.

Vuodesta 1987 solistitehtäviä ja muuta konsertointia ja soittokeikkaa aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla (Saksa ja USA). Kilpailuja ja kunniamainintoja, joista kilpailuvoitto. V. 1995 Pohjois-Karjalan Nuori Solisti- kilpailussa nuorimpana osallistujana. Joensuun kaupunginorkesteri. Kunniamaininta. Minja on vieraillut myös TV:ssä YLE Teeman: Timantin hiontaa- ohjelmassa syksyllä 2006. Radioesiintymisiä.

Tällä hetkellä Minja johtaa ja opettaa omassa musiikkikoulu yrityksessään pk-seudulla sekä konsertoi ja keikkailee aktiivisesti eri tilaisuuksissa yksityishenkilöistä yrityksiin.

 

 

Opettajana Minja on innostava, ammattitaitoinen, ymmärtäväinen, erittäin joustava ja perusteellinen. Huumorin kukka, motivoitunut mieli ja ahkera asenne tekee ihmeitä meistä jokaiselle.