Lokakuussa 2019 alkanut siltatyömaa jätkäsaaressa. Atlantinsilta sijoittuu uuden laivaterminaalin välittömään läheisyyteen. Työmaan raudoitukset koostuvat mm. paaluista, paalulaatoista, laiturin korjauksesta, sillasta ja siihen liittyvistä rakenteista sekä tukimuureista. Työmaan arvioitu rautamäärä on 1,6milj. kiloa. Aikataulu on tiukka, sillä silta pitäisi valaa kesällä 2020.
Kesällä 2019 alkanut osa Olkiluodon kokonaisuutta. Työmaa koostuu 2 miljoonan kilon raudoitusurakasta. Urakassa hoidamme raudoitustyöt ydinjätteen loppusijoituspaikan maanpäälliseen rakennukseen. Urakka tehdään aliurakkana Betomik Oy:lle. Tilaajana urakassa on Posiva ja pääurakoitsijana Skanska.
Tälläkin hetkellä käynnissä oleva Länsimetron 2. vaihe Matinkylästä Kivenlahteen. Ratalinjan urakkaan kuuluu metroasemien väliin jäävät tilat. Tilat koostuvat kuiluista, raiteenvaihtohalleista ja yhdystunneleista. Rautaa urakkaan on suunnitelmien mukaan arvioitu menevän 1,1 miljoonaa kiloa. Työ toteutetaan aliurakkana GRK Infra Oy:lle.
Pasilassa sijaitseva megahybridihanke, joka valittiin vuoden työmaaksi vuonna 2018. Teimme Triplassa raudoitustöitä suurimmalla osalla lohkoista anturoista vesikattoon asti. Muutamia mainitsemisen arvoisia raudoituksia olivat pohjoinen sisäänkäynti ja eteläinen sisäänkäynti, mutterin pohja- ja päälilaatta, metrotilan pohjalaatta, E-lohkon 5 kerrosta parkkihallia, johon sisältyi kaksi pommisuojaa sekä Triplan kiertävän patoseinän manttelointi.
Naantaliin rakennettu uusi monipolttoainelaitos käyttää tuontipolttoaineiden sijaan enemmän kotimaista biopolttoainetta ja energiapuuta. Uusi monipolttoainelaitos korvaa samalla paikalla toimineen kivihiililaitoksen. Naantalin voimalahanke voitti vuoden työmaa palkinnon vuonna 2016. Teimme kohteen raudoitustyöt aliurakkana YIT:lle.
Teimme raudoitustyöt Lohjan uuden voimalaitoksen työmaalla.
Länsimetron 1. vaihe Ruoholahdesta Matinkylään. YIT:n urakka, jossa olimme raudoitusaliurakoitsijana sijoittui välille Urheilupuisto - Matinkylä. Pääasiallinen kohteemme oli Matinkylän huoltokuilu ja siihen liittyvät rakenteet, kuten huoltorakennus, kuilu, raiteenvaihtohalli ja yhdystunnelit. Näiden lisäksi teimme muita pienempiä raudoitustöitä koko urakan alueella.
Ruskeasannan asemavaraus, kehärata. VM Raudoitus Oy perustettiin tämän työmaan aikana ja täten työmaa oli yrityksen ensimmäinen. Asemavaraukselle teimme kaikki asemaan liittyvät rakenteet, jotka koostuivat mm. yhdystunneleista, kuiluista, laitureista ja maanpäällisistä rakenteista. Raudat mitoitettiin, listattiin ja väännettiin työmaalla.
Edellämainittujen urakoiden lisäksi ennen VM Raudoitus Oy:n perustamista ovat Mika ja Veli työskennelleet mm. seuraavilla työmailla niin nokkamiehinä kuin raudoittajina;
Varavoimalaitos, Forssa
Olkiluoto 3, kytkinlaitos sekä tulo- ja menovesi
Lutakonaukion parkkihalli, Jyväskylä
Raahen rautaruukki, granulointi
Makkaratalon laajennus, Helsinki
Kittilän kultakaivos
Kokkolan laituri