OONA TUORMAA

Intohimoni koirien kouluttamiseen ja erityisesti tottelevaisuuslajeihin veivät minut hakeutumaan kouluttamisen ammattitutkintoon jo yli 10 vuotta sitten. Siitä lähtien olen toiminut täysipäiväisenä kouluttajana.

Kouluttajana erityisen tärkeää minulle on kehittää koirakon yhteistyötä ja virettä sekä ohjata jokaista koirakkoa yksilönä. Haluan olla ohjaajan tukena ja inspiraationa matkalla kohti ohjaajan tavoitteiden täyttymistä. Olen innostuva ja sinnikäs ja nautin haasteista. Koskaan ei ole valmis kouluttamisessa. On kyse sitten omasta koirasta tai toisen opettamisesta. Jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen tuovat iloa minulle joka ikinen päivä.

Kilpailen aktiivisesti kolmella bordercolliella tokossa ja rally-tokossa. Kaksi vanhinta on toko- ja rally-tokovalioita. Olen tokon liikkeenohjaaja. Lisälajeina ovat pk-jälki, vepe ja paimennus sekä pienten koirieni kanssa näyttelyt. Kotoa löytyykin kolmen bordercollien lisäksi 5 pommia (pomeranian), prahanrottakoira ja tiibetinmastiffi. Pommeja olen kasvattanut vuodesta 2005. Tottelevaisuuspuolelta parhaiten on mieleen jäänyt jokaisen koiran valioitumiset, rally-tokon yksilöpiirinmestaruus ja useat joukkuekullat, rally-tokon SM-joukkuepronssi sekä bordercollieiden rotumestaruus.

Koulutan Motivaatiossa tottelevaisuuslajeja, erityisesti rally-tokon ja tokon valmennuksia.

HELI TUOMINEN

Heli ja Armas

Tottelevaisuuslajit tempaisivat minut nopeasti syvälle koiraharrastuksen kiehtovaan maailmaan.

Kouluttajana tavoitteeni on auttaa sekä ohjaajaa että koiraa oppimaan, toimimaan yhdessä koirakkona ja nauttimaan yhteisestä harrastuksesta. Olen kouluttanut ihmisiä yli 20 vuotta ja huomannut, että siitä on paljon hyötyä myös koirakoiden valmennuksessa.

Harrastuskaverina minulla on kaksi käyttölinjaista australianpaimenkoiraa Armas (s. 08/2015) ja Sylvi (s. 12/2020). Kisaan molempien koirien kanssa aktiivisesti tokoa ja rally-tokoa. Armas on valioitunut molemmista päälajeistaan ja oli vuonna 2019 rally-tokon SM-finaalissa. Harrastuksiimme kuuluvat myös pk-jälki, nosework ja canicross, agilitya kisasin Armaksen kanssa muutaman startin jokunen vuosi sitten. 

Kouluttamisen ja oman treenaamisen lisäksi suosikkipuuhaani koiraharrastuksessa on tokon liikkeenohjaajana toimiminen. Koulutan Motivaatiossa rally-tokoa, tokoa ja tavoitteellisia pentuja. Kouluttamisen lisäksi huolehdin Motivaation nettisivuista, nettikaupasta, muista toimistopuuhista ja valokuvauksesta.

PIPSA YLÖNEN

Pipsa ja Pipa

Harrastuskaverina minulla on corgi Pipa, jonka lajeina ovat tällä hetkellä rally-toko, toko ja nosework. Rally-tokossa olemme kisanneet SM-tasolla asti (SM10 ja SM9).

Kouluttamisessa minulle on tärkeätä koiran oma aktiivisuus ja motivaatio. Kohteet ja korokkeet ovat itselläni myös aktiivisessa käytössä. Toisten koirakoiden kouluttamisessa on parasta tavoitteiden saavuttaminen ja onnistumiset niin kisoissa kuin muullakin. Kisoissa on monesti tullut jännitettyä valmennettavien suorituksia jopa enemmän kuin omaa suoritusta. 

Olen tokon liikkeenohjaaja. Koulutan Motivaatiossa tokon, rally-tokon ja noseworkin kursseja sekä pentukursseja.

MINNA SÖDERLUND

Minna ja Ripa

Koirat ovat olleet osa elämääni aina. Koiraharrastukset veivät minut mennessään yli kymmenen vuotta sitten.  Tämänhetkisten koirieni kanssa olen harrastanut, kisannut ja tutustunut eri lajeihin, kuitenkin agility on suurin intohimoni. Tällä hetkellä kanssani asustavat bordercolliet Siru, Ripa ja Von. Koirieni valitettavien loukkaantumisten vuoksi olen alkanut yhä enemmän kiinnostua koirien kehonhallinnan ja fysiikan kehittämisestä, hyvän/turvallisen suorittamisen tukena. Olen suorittanut koirahierojan ammattitutkinnon.

Kouluttajana arvostan koirakon yhteistä harrastamisen iloa, motivoivaa yhteistyötä sekä yhteisiä onnistumisen ja oivallusten hetkiä! Koulutuksellisesti haluan pitää mielen avoimena uusille ideoille ja tekniikoille.

Koulutan Motivaatiossa agilitya ja pentukursseja.

ANNA SAVOLAINEN

Anna ja Venla

Olen innokas koiraharrastaja, jolle tärkeintä valmentajana on auttaa toista kehittymään. Nautin siitä, että voin olla avuksi ja mikään ei ole niin palkitsevaa kuin nähdä oppilaansa onnistuvan. Minut tuntevat tietävät, että olen mielelläni houkuttelemassa toisia kokeilemaan uutta ja pois omalta mukavuusalueelta haastamaan itseään. Olen hyvin tavoitehakuinen, mutta joustava, enkä pelkää kääriä hihoja ja tarttua haasteeseen.

Omien koirieni kanssa olen harrastanut useita eri lajeja. Valioksi olen kisannut koirani kanssa rally-tokossa (Suomi ja Ruotsi 3kpl ja Tanska 1kpl), koiratanssissa (HTM), tokossa, peltojäljellä, vesipelastuksessa ja näyttelyissä (C.I.B & C.I.E). Näiden lisäksi olen kisannut agilityssä, etsintäkokeessa, metsäjäljellä, haussa ja noseworkissa. Suurimmat saavutukset minulla on rally-tokosta koirieni Venlan ja Pipsan kanssa. Venla on voittanut SM-hopeaa 2023 ja Keski-Suomen piirinmestaruuden 2022. Pipsa on parhaimmillaan ollut rally-tokon SM-5, joukkue SM-3, PM-4 ja joukkue PM-1.

Olen tokon liikkeenohjaaja. Koulutan Motivaatiossa rally-tokon, tokon, koiratanssin ja pk-tottiksen erikoiskursseja ja teemapäiviä.

EVELIINA LASSILA

Vuonna 2007 taloon tullut tolleri Fami tempaisi minut koiraharrastuksen syövereihin josta ei ole ollut paluuta. Tällä hetkellä kotona tassuttelee jo seniori-ikäiset tolleri Susu ja FIXbc Sisu sekä villikkopentu bc Rai. Minua näkee usein myös treenaamassa tyttären bc Dinan kanssa, joka kisaa tokoa kanssani EVL:ssä. Toko on minulle lajeista ehdottomasti mieluisin. Harrastan kyllä aktiivisesti myös muita lajeja, esim. tällä hetkellä noseworkiä, rally-tokoa ja vepeä.

Muiden ohjaamisessa minulla on kaksi kantavaa ajatusta. Ensimmäinen on se, että pidän tärkeänä vahvistaa ohjaajan uskoa omiin kykyihinsä. Treenistä tulisi lähteä toiveikkaana ja täynnä uskoa ja luottamusta omiin kykyihin viedä homma maaliin. Toisena kannustan perustamaan koulutuksen ajatukseen “keskity vahvistamaan sitä käytöstä mitä haluat”. Tällä ajatuksella treenatessa sekä koiran että ohjaajan turhaumat vähenevät ja motivaatio yhdessä tekemiseen kasvaa. Tekemisestä tulee mukavampaa ja oppimisprosessi nopeutuu. Nähdään treeneissä!

Olen tokon liikkeenohjaaja. Koulutan Motivaatiossa tokoa ja pentukursseja.

ELLI KINNUNEN

Elli ja Mauri

Koirat, niiden kanssa harrastaminen ja toisten koirakoiden valmentaminen ovat minulle henki ja elämä. Harrastan ja kisaan koirieni kanssa monipuolisesti eri lajeissa, tällä hetkellä painottaen pk-hakuun ja jälkeen, tokoon ja noseworkiin.

Olen noseworkin koulutusohjaaja ja ylituomari. Treenikaverinani minulla on malinoisuros Mauri ja malinoisnarttu Irma. Sairaseläkkeellä sohvan lämmittämistä harrastaa australiankarjakoiranarttu Rita. Tärkeintä harrastamisessa on uuden oivaltamisen ilo, vahva yhteys ja hyvä suhde koiraan. Toisten koirakoiden valmentamisessa parasta on nähdä, miten jokainen koirakko askel askelelta lähestyy omaa suurinta potentiaaliaan tiiminä, selättää haasteita ja saavuttaa tavoitteitaan.

Koulutan Motivaatiossa noseworkia, tokoa, pk-tottista ja tavoitteellisia pentuja.

SELINA SAIMALA

Selina ja Sintti

Jokainen koirayksilö ja jokainen koira-ihmissuhde on ainutlaatuinen ja koen, että valmentajana minun tehtäväni on tukea ja kannustaa koirakoita kohti tavoitteitaan ja nauttimaan matkasta. Valmentajana ja kouluttajana parasta on jatkuva uuden oppiminen ja se valtava onnistumisen riemu, mitä pääsee jakamaan yhdessä niin valmennettavien kuin omien koirieni kanssa treenatessa.

Kotona minulla asustelee käyttölinjaiset labradorinnoutajat Liekki, Sintti ja Manki, joiden lajikirjoon kuuluu noseworkin ja rally-tokon lisäksi tokoa, pk-hakua ja jälkeä. Olen valmistunut koiriin erikoistuneeksi eläintenhoitajaksi 2017 ja suoritin eläintenkouluttajan ammattitutkinnon keväällä 2020.

Koulutan Motivaatiossa noseworkia, rally-tokoa ja pentukursseja.

PÄIVIKKI PARTINEN

Päivikki ja Piu

Aktiiviharrastaja ja koirahörhö vuodesta 1995. Aloitin koirien kanssa harrastamisen koiranäyttelyistä, mutta pian mukaan tuli sekä agility että junior handler. Junnuista olen eläköitynyt parisenkymmentä vuotta sitten, mutta laji on edelleen lähellä sydäntäni ja olenkin saanut kunnian tuomaroida lajia lukuisia kertoja. Uusimpina lajikavalkaadiini on tullut rally-toko sekä koiratanssin HTM (heelwork to music) ja freestyle. Kaikissa harrastamissani lajeissa olen saanut osallistumisoikeuden SM-kisoihin, agilityssä useammalla eri koiralla. Kääpiösnautsereita minulla on ollut 90-luvulta asti ja tälläkin hetkellä minulla on Piu ilahduttamassa elämääni. Meidän harrastusura on vasta aluillaan polvioperaatioiden ja pitkääkin pidempien kuntoutusten jäljiltä. Edellinen kisakäppänäni, Pilke, on edelleen rotunsa ainut neloisvalio. Tämän hetkinen kisakoirani on toyvillakoira Pupu, joka teki puudeleiden historiaa saaden (puolessa vuodessa) viisi valionarvoa Suomesta ollen nyt FI KTV-FS, KTV-HTM, RTVA, AVA ja AVA-H.

Muiden kouluttamisen olen aloittanut n. 24 vuotta sitten ja edelleen rakastan sitä tunnetta, kun koulutettavani edistyvät. Ja varsinkin sitä kun saan ohjaajan ylittämään itsensä, poistumaan mukavuusalueeltaan sekä onnistumaan sellaisessa mihin ohjaaja itse ei edes ajatellut kykenevänsä! Tykkään pohtia erilaisia koulutuksellisia nyansseja sekä suunnitella että muokata koreografioita. Ja se jos mikä tekee kouluttamisesta edelleen niin mielenkiintoista ja antoisaa, kun eri koirakoille toimii erilaiset niksit ja asioita opitaan eri tavoilla - unohtamatta ohjaajan mentaalipuolen merkitystä suorituksiin. Opittava ei koskaan lopu kouluttajana eikä treenaajana. Ja koska taustani on täysin kääpiösnautserimaailmassa, niin koiran motivointi on sydäntäni lähellä oleva asia. Tärkeintä harrastamisessa on se, että molemmilla on kivaa! Ja että se näkyy!

Koulutan Motivaatiossa agilitya, hoopersia ja koiratanssia. Yksityistunteina ja kursseina koulutan myös rally-tokoa, näyttelykoulutuksia ja junior handlereita.

EMMI SALENIUS

Emmi ja Mila

Koirat ovat olleet aina tärkeä osa elämääni, mutta koiraharrastukset tempaisivat minut mukaansa vasta aikuisiällä. Kotoa minulta löytyy tällä hetkellä kolme walesinspringerspanielia Vilma, Mila ja Piitu. Milan kanssa kisaamme noseworkissa nyt 2-luokassa. Olen toiminut vuodesta 2018 saakka myös noseworkin koulutusohjaajana.

Noseworkissa toivon koiralta itsenäistä ja motivoitunutta työskentelyä yhteistyössä ohjaajan kanssa. Koiran ohjaajana taas pyrin tarkkaan koiranlukuun etsinnän aikana, jotta pystyn tukemaan koiran etsintää sen reaktioita tarkastellen. Näitä asioita painotan myös omassa koulutuksessani. Koulutuksessani huomioin kaikki koirakot yksilöinä ja tuen heitä kohti omia tavoitteitaan, unohtamatta yhdessä tekemisen iloa! Olen koulutukseltani toimintaterapeutti ja keväällä 2020 suoritimme yhdessä Milan kanssa Koirat kasvatus-ja kuntoutustyössä soveltuvuuskokeen ja Koirat kasvun- ja oppimisen tukena koulutuksen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Mila on työskennellytkin syksystä 2020 saakka työparinani kasvatuskoirana päivätyössäni alakoulussa.

Koulutan Motivaatiossa noseworkia.

ANNEMARI LINDHOLM

Annemari

Ensimmäisen oman koirani sain pitkän haaveilun jälkeen 6 vuotta sitten ja sen myötä hurahdin koiraharrastuksiin. Coton de tulear Nova on kaikessa epävarmuudessaan ja haasteellisuudessaan opettanut valtavasti koirista ja niiden kouluttamisesta – ilman säännöllistä harrastamista olisi käsissäni varmasti ongelmakoira. Nova on valioitunut päälajissamme rally-tokossa. Toisella cotonillani Devillä päälaji on toko. Molemmat pojat ovat myös käyneet valioitumassa näyttelyissä, osaavat runsain mitoin erilaisia temppuja ja tietävät olevansa valtavan söpöjä.

Itselleni on tärkeää yhteinen iloinen touhuaminen koirien kanssa. On hienoa nähdä, kun sekä ohjaaja että koira nauttivat yhteisestä tekemisestä ja uuden opettelusta. Näen tärkeänä, että ohjaajat oppivat löytämään ja käyttämään juuri omalle koiralleen sopivia toimintatapoja niin arjen tilanteissa kuin harrastuksissakin. Positiivinen pedagogiikka ja jokaisen omista lähtökohdista toimiminen ovat tärkeä osa työtäni varhaiskasvatuksen opettajana lasten ja perheiden parissa, tämä näkyy myös koirien parissa toimiessani.

Koulutan Motivaatiossa rally-tokoa.

ROOSA KRUUS

Koulutan Motivaatiossa pentukursseja ja näyttelykoulutuksia. 

NELLI FIHLMAN

Koulutan Motivaatiossa rally-tokoa, pentukursseja ja näyttelykoulutuksia.

JOHANNA RANTALA

Koulutan Motivaatiossa noseworkia ja pentukursseja .

Lisätty ostoskoriin